ETUSIVU ESITTELYRANKING JUNIORIT SEURAT LISENSSIT TAPAHTUMAT 
Tuleviin v2022 SM-kilpailuihin osallistujat!
# 05.10.2022
Nuorten Nogi SM-kilpailut, Joukkueiden Nogi SM-kilpailut sekä BJJ SM-kilpailut.
Jokaisella osallistujalla tulee olla SBJJL:n kilpailijalisenssi vuodelle 2022 ja edustaa voi vain liiton jäsenseuroja.
SM-kilpailuihin saavat osallistua Suomen kansalaiset ja vähintään kaksi vuotta maassa vakituisesti asuneet henkilöt. Kilpailija on kilpailupaikalla velvollinen esittämään viranomaisten myöntämä dokumentaatio, jossa todennetaan henkilöllisyys sekä Suomen kansalaisuus tai kilpailuihin vaadittu luvallinen oleskeluaika Suomessa. Elleivät em. ehdot täyty kilpailijan otteluoikeus evätään ko. kilpailusta.
Junnu Cup -kilpailujen säännöstöön muutoksia vuoden 2023 alusta!
# 14.09.2022
SBJJL:n hallitus on päättänyt Juniorivaliokunnan esityksestä, että Junnu Cup -kilpailujen nuorinta lopetuksilla ottelevaa ikäluokkaa alennetaan kahdella vuodella. Sääntömuutos astuu voimaan vuoden 2023 alusta, jolloin nuorin lopetuksilla otteleva ikäluokka on 2013-2012-syntyneet.
Tällä muutoksella yhdenmukaisestaan Junnu Cup -sääntöjä muissa maissa noudatettavien IBJJF-sääntöjen kanssa, missä kaikki (myös alle 12-vuotta täyttäneet) sarjat otellaan lopetuksilla. Samalla kyseisen ikäluokan otteluaika nostetaan 3 minuutista 4 minuuttiin.
Vuonna 2023 voimaan astuvat sarjamuutokset:
SÄÄNNÖT:
2016-syntyneet ja nuoremmat: ilman lopetuksia
2015-2014-syntyneet 3 min: ilman lopetuksia
2013-2012-syntyneet 4 min: lopetuksilla
2011-2010-syntyneet 4 min: lopetuksilla
2009-2008-syntyneet 5 min: lopetuksilla
2007-2006-syntyneet 5 min: lopetuksilla
2013-2010-syntyneet ottelevat IBJJF-juniorisäännöillä.
2009-2006-syntyneet ottelevat IBJJF aikuisten valkovöiden säännöillä.
OTTELUAJAT:
2016-syntyneet ja nuoremmat 3 min
2015-2014-syntyneet 3 min
2013-2012-syntyneet 4 min
2011-2010-syntyneet 4 min
2009-2008-syntyneet 5 min
2007-2006-syntyneet 5 min
Mukaan "Lajien parhaat urheilijat" -listalle
# 13.09.2022
Juuri saamamme tiedon mukaan Urheilutoimittajain Liitto on hyväksynyt "brasilialaisen jujutsun & lukkopainin" Lajien parhaat urheilijat -listalle.
Lajinsa paras urheilija valitaan 81 eri lajissa. Lajien luonteen vuoksi cheerleadingissa ja muodostelmaluistelussa ei valita yksittäistä urheilijaa lajin parhaaksi, mutta lajit huomioidaan Vuoden joukkue ja Vuoden valmentaja -äänestyslistoja laadittaessa.
Urheilutoimittajain Liitto valitsee Lajien parhaat urheilijat, ei Urheilugaala. Urheilutoimittajain Liitto on nimennyt lajinsa parhaita urheilijoita jo vuodesta 1946. Listalle lisätään lajeja esimerkiksi lajiliittojen aloitteesta, ja Vuoden urheilija -valiokunta päättää listalle hyväksymisestä. Kriteereinä ovat mm. lajin harrastuneisuus, kotimainen kilpailutoiminta ja kansainvälisyys.
Lajien parhaat urheilijat -lista julkistetaan tiedotteena tammikuussa.
Terveisin,
SBJJL ry.
Intti - erikoisjoukkoihin haku 31.8.
# 26.08.2022
Haku Puolustusvoimien Urheilukouluun on käynnissä ja hakemukset tulee jättää 31.8. mennessä.
Tällä hetkellä Urheilukoulussa palvelee kaksi brasilialaisen jujutsun urheilijaa, Rasmus Myllylä ja Konsta Koivisto. Juuri aliupseerikurssin aloittaneet urheilijat ovat olleet tyytyväisiä sekä sotilaskoulutukseen että harjoittelumahdollisuuksiin.
Urheilukoulu sijaitsee Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä. Sotilaskoulutuksen lisäksi Urheilukoulu mahdollistaa lahjakkaiden urheilijoiden valmentautumisen varusmiespalveluksen aikana. Tullakseen valituksi Urheilukouluun, urheilijan tulee edustaa urheilulajissaan ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua.
Liitto suosittelee Urheilukouluun hakemista tavoitteellisesti ja tosissaan harjoitteleville hakukriteerit täyttäville jujutsu-urheilijoille.
Valmentaja- ja ohjaajakoulutus (VOK, taso I) 2022
# 14.06.2022
Tervetuloa mukaan Suomen brasilialaisen jujutsun liiton (SBJJL) valmentaja- ja ohjaajakoulutukselle (VOK, taso I) kehittämään suomalaista brasilialaisen jujutsun sekä lukkopainin valmennus- ja ohjausosaamista eteenpäin!

SBJJL järjestää jäsenseurojensa edustajille I-tason valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK-1), jonka lähijakso toteutetaan Helsingissä 19.8.2022 - 21.8.2022. Koulutuskokonaisuus pitää lisäksi sisällään etänä suoritettavia ennakkotehtäviä sekä osallistujan valitsemassa jäsenseurassa lähijakson jälkeen toteutettavat ohjauskerrat (2kpl) ja näihin ohjauskertoihin liittyvät tehtävät. 

Löydät lisätietoja kokonaisuudesta sekä ohjeet ilmoittautumiseen SBJJL:n kotisivujen tapahtumakalenterista, osoitteesta: 


Mikäli kysyttävää löytyy, vastaamme mielellämme sähköpostitse: sbjjl.koulutukset@gmail.com
[1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] [9] 10 [11] [12] [13] [14] [15] [16] [17] [18] [19] [20] [21] [22] [23] [24] [25] [26] [27] [28] [29] [30] [31] [32] [33] [34] [35] [36] [37] [38] [39] [40] [41] [42] [43] [44] [45] [46] [47] [48] [49] [50] [51] [52] [53] [54] [55] [56] [57] [58] [59] [60] [61] [62] [63] [64] [65] [66] [67] [68] [69] [70] [71] [72] [73] [74] [75] [76] [77] [78] [79] [80] [81]
Upota RSS
JÄSENTILI >>
Toimitus- ja maksuehdot Tietosuojakäytäntö info@bjjliitto.fi